Väkivalta on osa liian monen lapsen elämää

Jokaisella lapsella on säädösten ja sopimusten perusteella oikeus hoivaan ja elämään, johon ei kuulu minkäänlaista väkivaltaa – ei väkivallan kokemista mutta ei myöskään sen todistajaksi joutumista tai väkivallan pelkoa. Tämä oikeus ei toteudu läheskään kaikkien suomalaisten lasten ja nuorten elämässä.

Väkivalta on vallan, kontrollin tai fyysisen voiman vahingoittavaa käyttöä tai sillä uhkaamista. Se voi olla fyysistä: lyömistä, potkimista, tukistamista, läimäyttelyä, piiskaamista tai seksuaaliväkivaltaa, mutta myös henkistä: huutamista, uhkailua, lapsen halventamista tai vähättelyä.

Väkivaltaa on kaikenlaisissa perheissä varallisuudesta, asuinalueesta, sosioekonomisesta asemasta ja perhemuodosta riippumatta. Väkivaltakokemukseksi luetaan myös se, että lapsi tai nuori joutuu elämään tai todistamaan väkivaltaa ympäristössään tai elämään pelon ilmapiirissä, vaikka väkivalta ei suoraan kohdistuisi häneen.

Tilastojen mukaan lapsiin ja nuoriin kohdistuneiden pahoinpitelyrikosten uhrien määrä on kymmenen viime vuoden aikana kasvanut. Tekijät ovat aikuisia tai toisia alaikäisiä. On tärkeää huomioida, että kaikki väkivalta ei päädy viranomaisten tietoon ja sitä kautta tilastoihin, vaan on vain uhrien ja lähipiirin tiedossa olevaa piilorikollisuutta. Väkivallasta kertomiseen on usein korkea kynnys, ja häpeä sekä pelko voivat estää ilmoittamisen. 

Lapsi tai nuori voi syyllistyä rikokseen myös itse. Tällöin on tärkeää muistaa, että myös rikoksen tehnyt lapsi on ensisijaisesti lapsi. Ruumiinvammojen ja psyykkisten haittojen lisäksi väkivalta lisää riskiä syrjäytymiseen. Pahimmillaan väkivalta johtaa kuolemaan. Haitallisilla lapsuuden aikaisilla kokemuksilla kuten väkivallalla ja hoidon laiminlyönnillä on tutkimusten mukaan yhteys riskikäyttäytymiseen, mielenterveysongelmiin ja aikuisiän sairastavuuteen sekä väkivallan kierteen ylisukupolvisuuteen. 

Laajan suomalais-ruotsalaisen tutkimusaineiston mukaan sekä äideistä että isistä kuusi prosenttia oli syyllistynyt fyysiseen väkivaltaan alle kaksivuotiasta lastaan kohtaan vähintään kerran tutkimusta edeltävän vuoden aikana: lyönyt tai läimäyttänyt, potkinut, heittänyt esineellä tai yrittänyt lyödä lapsiaan esineellä tai ravistellut. Saman tutkimuksen mukaan noin kolmasosa vanhemmista oli kohdistanut alle 13-vuotiaaseen lapseensa erityyppistä väkivaltaa (ml. henkinen väkivalta) vähintään kerran kuussa tutkimusta edeltäneen vuoden aikana. (Hyvärinen 2017) 

Kouluterveyskyselyn (2019) mukaan ulkomaalaistaustaiset, vammaiset, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat tai kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ovat muita alttiimpia joutumaan myös väkivallan ja seksuaalisen häirinnän kohteiksi.
 

Digitaalisen median erilaiset palvelut ovat lapsille ja nuorille arkipäivää ja tiivis osa lasten ja nuorten sosiaalista ympäristöä. Niillä on tärkeä merkitys lasten ja nuorten keskinäisessä vuorovaikutuksessa sekä esimerkiksi yhteydenpidossa vanhempien ja muiden aikuisten kanssa.

Positiivisten vaikutusten lisäksi on tärkeää huomioida, että lasten ja nuorten kokema seksuaalinen häirintä ja siihen liittyvä kiusaaminen on digitaalisessa mediassa yleistä. Kouluterveyskyselyjen mukaan yli 30 prosenttia alaikäisistä on nähnyt toisten lasten ja nuorten harjoittamaa seksuaalista häirintää digitaalisessa mediassa tutkimusta edeltävän vuoden aikana. Häirintä on useimmiten sitä, että lapsille lähetetään seksuaalisia kuvia ja videoita tai pyydetään heitä lähettämään kuvia itsestään.