Mitä syrjintä on tai ei ole

Lain mukaan ketään ei saa asettaa toista huonompaan asemaan iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen tai ay-toiminnan, perheen, terveyden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Myös syrjintä sukupuolen, sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella on lain mukaan kiellettyä. 

Mikä sitten on hyväksyttävä peruste asettaa henkilö toista huonompaan asemaan? Lasten ja nuortenkin arkielämässä näitä tilanteita on paljon: harrastusryhmään voi ja saa olla pääsykoe tai ikäraja. Kunta saa tarjota maahanmuuttajanuorille tietyn määrän kesätyöpaikkoja ilman, että se on muiden nuorten syrjintää. Bussin esteettömällä paikalla istuvan vammattoman on luovutettava paikkansa, kun vammainen henkilö tarvitsee sen.

Rajoituksia pidetään usein syrjintänä, mutta läheskään kaikki rajoitukset eivät ole syrjintää. Se, että laki kieltää alle 18-vuotiaiden sisäänpääsyn baariin, ei ole syrjintää, vaan lain määräys lasten ja nuorten terveyden suojelemiseksi.  

Viranhaltijana tai luottamushenkilönä on tärkeää kysyä kunnan lasten ja nuorten omia kokemuksia syrjinnästä. He ovat ehkä huomanneet asioita, joita aikuiset eivät ole tulleet ajatelleeksi. Jos esimerkiksi nuorten oleskelua jossain julkisessa tai puolijulkisessa tilassa rajoitetaan, onko sille olemassa hyväksyttävät perusteet?
 

Yhdenvertaisuus ei toteudu, jos kunta tyytyy vain näennäiseen yhdenvertaisuuteen eli tarjoaa ”samaa kaikille”. Tällöin sama, jokaiselle ihmiselle taattu samansuuruinen oikeus ei toteudu. Tosiasiallinen yhdenvertaisuus on sitä, että jokainen lapsi ja nuori oikeasti pääsee samalle lähtöviivalle ja saa tarvitessaan tukea myös siitä eteenpäin.

Kunta voi harjoittaa positiivista erityiskohtelua eli toimia, joiden avulla tasoitetaan lähtökohtien eroja. Myös ylisukupolvisen huono-osaisuuden kierre on mahdollista katkaista. Kunta on tässä keskeinen toimija.

Positiivista erityiskohtelua voidaan lapsen edun nimissä tarjota vaikka kaikille lapsille ja nuorille sillä perusteella, että he ovat aikuisiin nähden haavoittuvammassa asemassa. Positiivista erityiskohtelua voi olla erityistarpeisten tai vähemmistöihin kuuluvien nuorten työllistäminen tai oppilaitoksen kiintiö heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa oleville nuorille.

Kunnan sivistystoimessa, nuorisotoimessa, kulttuuri- ja liikuntapalveluissa ja vaikkapa kaupunkisuunnittelussa positiivisen erityiskohtelun tarvetta kannattaa miettiä aina.