Image

Lasten ja nuorten näkemysten kuuleminen on parhaimmillaan antoisa, opettavainen ja voimaannuttava kokemus kaikille osapuolille.

Kuuleminen vaatii vaivannäköä, toisinaan uuden oppimista ja heittäytymistä. Samalla se antaa paljon arvokasta tietoa ja kokemusta, jota muulla tavoin ei voi saada. Ilman lasten ja nuorten näkemysten kuulemista emme voi rakentaa lapsiystävällistä kuntaa. Lapsiystävällinen kunta on yleensä hyvä kaikille asukkailleen, joten ikäryhmiä ei tarvitse asettaa vastakkain.

Työntekijät, jotka toteuttavat lasten kuulemista, kokevat usein työnsä merkitykselliseksi.  He saavat kuulemisia järjestäessään uusia menetelmiä ja työkaluja osaksi perustyötään. Samalla he saavat tietoa oman työnsä tueksi ja pystyvät kehittämään palveluita edelleen.

Kokemuksemme mukaan lapset ja nuoret kertovat mielellään näkemyksiään, kun niitä aidosti halutaan kysyä ja kun tekemisen tavat ovat lapsille mielekkäät ja ymmärrettävät. Joskus yksittäinen kuulluksi tulemisen kokemus itselle tärkeässä asiassa rohkaisee lasta tai nuorta niin, että hän haluaa kertoa näkemyksiään avoimesti myös jatkossa.

Kertaluonteisen kuulemisen sijaan tavoitteena on luoda ja vahvistaa kanavia ja tapoja, joilla lapset tulevat systemaattisesti ja yhdenvertaisesti kuulluiksi ja huomioiduiksi itselleen tärkeissä asioissa.

Yksi kehittämiskohde valitaan lasten ehdotuksista

Lasten näkemyksiä koottaessa tietoa kertyy usein paljon, ja kehittämisen kohteita voi olla tarpeen rajata. Tavoitteena on, että yksi kehittämisen kohde eli toimintasuunnitelman tavoite tulee suoraan lasten näkemysten pohjalta. Lasten on tärkeää olla mukana valinnan tekemisessä.

Kun valitsette tämän kohteen,

  • painottakaa valinnassa erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten näkemyksiä
  • miettikää, miten yleisesti teema nousi esiin, keitä kaikkia se koskee ja keihin se vaikuttaa eniten
  • tunnistakaa mitä sellaista lapsilta ja nuorilta nousi, jota aikuiset eivät ehkä ole osanneet aiemmin painottaa
  • pohtikaa, miten valittu kohde edistää kunnan lapsen oikeuksien toteutumista laajemminkin.

Muita esiin nousseita asioita voitte hyödyntää eri toimialueilla ja käyttää esimerkiksi osana lapsivaikutusten arviointeja.

Vaikka nykytilan kartoitus päättyy, lasten osallistuminen ja mukanaolo jatkuvat! On tärkeää, että lapsia kutsutaan mukaan kehittämiseen myös muissa vaiheissa. Muistakaa nämä asiantuntijat esimerkiksi silloin, kun etsitte ratkaisuja kehittämiskohteisiin, ryhdytte kokeilemaan uusia tapoja tai arvioitte onnistumisia.