Lapsen edun ensisijaisuus on periaate, jonka noudattamisesta on helppo olla samaa mieltä. Mutta käytännössä se voidaan ymmärtää hyvin eri tavoin. Joskus joudutaan käymään keskustelua siitä, miksi lapsen etu on ensisijainen suhteessa esimerkiksi muiden ikäryhmien oikeuksiin tai taloudellisiin tekijöihin.
Mitään muuta väestöryhmää ei tällä tavoin aseteta muiden väestöryhmien edelle. Lapsen edun ensisijaisuus on sinällään itseisarvo ja lapsen oikeus. Lapsen edun huomioon ottaminen palvelee kuitenkin myös koko yhteiskunnan etua: kun lapset saavat kasvaa ja kehittyä mahdollisimman suotuisissa olosuhteissa, yhteiskunnasta tulee kestävä, turvallinen ja uudistumiskykyinen. Vastaavasti lasten laiminlyöminen ja heidän etunsa vastainen toiminta on omiaan haurastuttamaan koko yhteiskuntaa ja lisäämään esimerkiksi terveys- ja turvallisuusriskejä.
Useimmat aikuiset haluavat vilpittömästi ottaa huomioon lapsen edun. Mutta mikä lapsen etu milloinkin on? Miten sen saa selvitetyksi? Miten sen ensisijaisuus toteutetaan? Mistä tiedämme, ettemme epähuomiossa, tietämättömyyttämme tai muusta syystä toimi lapsen etua loukkaavalla tavalla? Sitä, mikä on lapsen etu kaikissa mahdollisissa tilanteissa, kaikkina aikoina, on mahdoton määritellä. Lapsen edun monimutkaisuus voi johtaakin helposti siihen, ettei tämä oikeus toteudu ollenkaan.
Vaikka lapsen etua halutaankin usein periaatteessa edistää, käytännössä se jää usein muiden, ”tärkeämpien” asioiden jalkoihin. On kiire. Rahat eivät riitä kaikkeen. Ei ole tietoa. On monia muitakin tärkeitä intressejä. Työ onkin mutkikkaampi kuin luulisi, koska eri lasten tilanteet ovat tarkemmin katsottuina aivan erilaisia. Ei tultu ajatelleeksi – tai ajateltiin kyllä, mutta vähän liian myöhään.