Kuva
Opetus-, varhaiskasvatus-, leikkipuistotoiminta-, nuoriso-, kulttuuri- sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa tehdään päivittäin monia lapsiin ja nuoriin vaikuttavia valintoja ja arjen pieniä päätöksiä. Kaikissa näissä arjen valinnoissa ja päätöksissä on huomioitava lapsen etu, vaikkei kyse olekaan varsinaisista hallintopäätöksistä: lapsella on oikeus saada etunsa huomioon otetuksi myös näissä arjen pienissä asioissa.
Lapsen edun huomioiminen arjessa edellyttää, että jokainen lapsia ja nuoria kohtaava kunnan työntekijä tekee työtään Lapsen etu -silmälasit päässään.
On kyseenalaistettava totuttuja toimintatapoja.
Työntekijän on pystyttävä perustelemaan, miten toiminta edistää ja kunnioittaa lapsen edun toteutumista. Lapsen ja nuoren kannalta on mitä tärkeintä, että hänen oikeutensa toteutuvat konkreettisella tavalla hänen arjessaan ja elämässään, tässä ja nyt.
Lapsilla on oikeus tuntea omat oikeutensa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ovat avainroolissa tämän varmistamisessa.
On kivaa olla koulussa virkeänä
Koulu oli tapana aloittaa kello yhdeksän – paitsi perjantaisin, jolloin aloitettiin kahdeksalta ja lopetettiin puolilta päivin. Opettajille tämä aikataulu sopi, ja eräs heistä totesikin joskus, että ”ei tässä todellakaan mitään lapsen etua ole mietitty”.
Sitten päätettiin kuitenkin miettiä. Kävi ilmi, että lapset toivoivat perjantaisinkin myöhäisempää aloitusta, ettei aamulla väsyttäisi niin paljon.
Koulu otti huomioon lasten toiveen. Perjantaisin alettiin käydä koulua yhdeksästä yhteen. Kaikki opettajat eivät tästä alkuun pitäneet, mutta alkoivat vähin erin sopeutua. Oli oikeastaan aika mukavaakin aloittaa viikon viimeinen päivä rauhassa ennen oppilaiden tuloa, keskustella kollegoiden kanssa ja valmistautua tunteihin. Oppilaat eivät olleet enää niin väsyneitä ja levottomia kuin ennen, mikä helpotti myös opettajien työtä.
Koulu oli tapana aloittaa kello yhdeksän – paitsi perjantaisin, jolloin aloitettiin kahdeksalta ja lopetettiin puolilta päivin. Opettajille tämä aikataulu sopi, ja eräs heistä totesikin joskus, että ”ei tässä todellakaan mitään lapsen etua ole mietitty”.
Sitten päätettiin kuitenkin miettiä. Kävi ilmi, että lapset toivoivat perjantaisinkin myöhäisempää aloitusta, ettei aamulla väsyttäisi niin paljon.
Koulu otti huomioon lasten toiveen. Perjantaisin alettiin käydä koulua yhdeksästä yhteen. Kaikki opettajat eivät tästä alkuun pitäneet, mutta alkoivat vähin erin sopeutua. Oli oikeastaan aika mukavaakin aloittaa viikon viimeinen päivä rauhassa ennen oppilaiden tuloa, keskustella kollegoiden kanssa ja valmistautua tunteihin. Oppilaat eivät olleet enää niin väsyneitä ja levottomia kuin ennen, mikä helpotti myös opettajien työtä.