Kunta varmistaa lasten osallisuuden useilla tavoilla

Lapsella on lain mukaan oikeus tulla kuulluksi, kun viranomainen käsittelee ja tekee päätöksiä lasta itseään koskevassa asiassa.
Lapsen näkökulmaa on kuultava huolellisesti, ja sitä on harkittava asianmukaisesti päätöksenteossa. Lapsen edun mukainen ratkaisu ei ole aina sama kuin lapsen oma käsitys tai mielipide.

Lasta on kuultava hänen ikä- ja kehitystasonsa mukaisesti turvallisuutta ja luottamusta luovassa tunnelmassa ja ympäristössä. Ikä- ja kehitystason mukaan ei tarkoita sitä, ettei esimerkiksi alle 12-vuotiaita lapsia tulisi kuulla. Jos lapsi haluaa ilmaista näkemyksensä edustajan välityksellä, edustajan velvollisuus on kertoa lapsen näkemykset tarkasti. 

Useimmat suomalaiset kuntapäättäjät ja kuntien viranhaltijat ja työntekijät haluavat vilpittömästi lasten parasta. Harva, jos kukaan, haluaa tietoisesti toimia lapsia vastaan. Silti lapset on yhteiskuntaelämässä helppo sivuuttaa tai unohtaa. Ajattelemme, että lapset eivät vielä osaa ottaa kantaa monimutkaisiin asioihin. Arvelemme, että me aikuiset tiedämme kuitenkin paremmin, mikä lapsille on hyväksi. Oletamme, että heidän omien näkemystensä selvittäminen on liian hankalaa, aikaa vievää, kallista tai asian edistämisen kannalta toissijaista.

Kun heidät otetaan mukaan kunnan palveluiden ja toiminnan kehittämiseen, kaikki hyötyvät: palveluista tulee laadukkaampia, ja ne vastaavat paremmin tarkoitustaan ja käyttäjiensä tarpeita. Näin ei pystytetä kiipeilytelineitä, joihin yksikään alle 12-vuotias ei yllä kiipeämään.

Kaikki alkaa toimintakulttuurista ja tahtotilasta: lapset ja nuoret ovat tärkeitä. 

Yhteisessä kehitystyössä kannattaa olla ennakkoluuloton ja rohkea. Ideana ei ole se, että lasten ja nuorten tarpeet vain sovitetaan tai lisätään olemassa oleviin toimintamalleihin. Myös itse toimintamallit – mitä tehdään, miksi, miten, kenen hyväksi ja kenen kanssa – kannattaa luoda nuorten käyttäjien kanssa yhdessä. Yhdessä kehittäminen on lisäksi usein innostavaa ja hauskaa. Se sisältää mahdollisuuksia molemminpuoliseen oppimiseen ja oivaltamiseen. Lasten mielikuvitus ja kyky katsoa asioita laatikon ulkopuolelta luo usein aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kehittämiselle.
 

Kunnissa on monia tapoja tukea osallisuutta. Lasten parlamentit, keskustelutilaisuudet, kokemusasiantuntijoiden käyttö sekä lautakuntien aloite-, puhe- ja läsnäolo-oikeudet ovat hyviä välineitä. Niiden rinnalle voi kehittää vielä paljon muutakin. 

Viranhaltijana, työntekijänä tai päättäjänä edistät osallisuutta esimerkiksi näin:

• Tiedottaminen ja koulutus. Ilman tietoa ei voi olla osallinen. Lasten on saatava tietoa siitä, mihin ja miten he voivat osallistua. Tiedon on oltava lapselle ymmärrettävässä muodossa, ja tiedottamisen täytyy tapahtua sellaisella tavalla, joka saavuttaa lapset. Aikuisten tehtävä on opastaa ja rohkaista. Kuulemisten tuloksista on tiedotettava lapsille ja nuorille siinä missä muillekin kuntalaisille. Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että tieto kerrotaan ymmärrettävästi ja on kaikkien saavutettavissa.
• Suunnitelmallisuus. Osallisuustoimintoja tulisi koordinoida yli toimialojen välisten rajojen, ja toiminnan pitäisi olla järjestelmällistä. Kertaluonteinen kuulemistapahtuma silloin tällöin ei vielä pitkälle vie. Esimerkiksi osallisuus- tai vuorovaikutussuunnitelma on hyvä väline rakentaa osallisuutta pitkäjänteisesti.
• Poikkihallinnollisuus. Osallisuutta on kehitettävä lasten ja nuorten jokapäiväisissä kasvuympäristöissä, kuten varhaiskasvatuksessa, koulussa, nuorisotyössä ja harrastuksissa. Näiden on myös työskenneltävä keskenään. Osallisuutta rakennetaan myös sellaisissa kunnan toiminnoissa, jotka koskettavat lapsia välillisesti. Tällaisia ovat vaikkapa yhdyskuntasuunnittelu, kulttuuripalvelut tai päihdehuolto.
• Ikä- ja kehitystason mukaiset keinot. Osallisuudella ei ole alaikärajaa. Jo pienillä lapsilla on oikeus osallistua. Jokaisessa kunnassa on lasten kehityksen asiantuntijoita, joilta myös muut toimialat voivat pyytää neuvoa.
• Esteiden poistaminen. Yhtä jännittää, toinen ei koe osaavansa, kolmas tarvitsee vielä kannustusta, neljäs asuu kaukana, viidennellä on näkövamma ja kuudes puhuu paremmin muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Lapsiystävällisessä kunnassa osallisuuden esteitä tunnistetaan ja niitä puretaan aktiivisesti.
• Yksilön tunnistaminen. Suomalaiselle osallisuustyölle on tyypillistä lähteä työskentelemään ryhmien kanssa. Yhtä tärkeää on varmistaa, että kunta tukee yksittäisen lapsen osallisuutta häntä koskevissa päätöksissä.
• Arviointi. Vain lapset itse voivat sanoa, miten homma heidän kannaltaan meni. Muista kysyä ja kerätä palautetta.
• Lapsinäkökulma osallisuuden lähtökohdaksi. Vain lapset itse voivat sanoa, missä he haluavat olla osallisia ja mikä on heille tärkeää. Jokainen lapsi on myös erilainen, toinen haluaa osallistua lapsiparlamentin kautta ja toiselle on tärkeää, että tulee kuulluksi ja nähdyksi arjen tilanteissa esimerkiksi koulussa. On syytä vahvistaa toimintakulttuuria, missä lasten aloitteita tunnistetaan siellä, missä lapset ovat ja kaikkien niiden aikuisten keskuudessa, jotka lapsia kohtaavat. Lapsen aloite voi olla “pieni” ja nopeasti toteutettava (kuten toive uudesta lautapelistä kerhotiloihin) tai “iso”, joka vaatii pidemmän kehittämisprosessin (kuten koko kerhotilojen suunnitteleminen uudestaan tai koko kunnan leikki- ja pelipaikkojen lapsiystävällisyys).