Miten tunnistaa merkityksellinen ja oikea osallisuus?

Kunnassa päätettiin pyytää nuorisovaltuuston edustajia mukaan kunnan lautakuntien kokouksiin. Aluksi lautakuntien jäsenet pitivät nuorten osallistumista kokouksiin vain hauskana lisänä: Onpa mukavaa tavata nuoria, sehän piristää kokouksen tunnelmaa kummasti! Ja kylläpä nämä nuoret ovatkin fiksuja ja kivoja! 
Ajan kanssa aikuiset vähitellen huomasivat, että nuoret tuovat keskusteluun aivan oikeaa lisäarvoa: havaintoja, tietoja ja ideoita. Kunta sai käyttöönsä nuorten tiedot ja ymmärryksen sekä paljon näkökulmia, joita ei ehkä muuten olisi huomattu ajatella.

Osallisuudella ei ole ikärajaa
Rovaniemen varhaiskasvatuksessa toteutettiin demokratiapilotti. Pilotin tarkoituksena oli tutustuttaa varhaiskasvatusikäisiä lapsia demokratian käsitteeseen ja siihen liittyviin teemoihin, kuten asioista neuvottelemiseen ja äänestämiseen. Pilotti toteutettiin kahdessa päiväkodissa. Pilotin aikana päiväkodeissa pohdittiin yhdessä esimerkiksi toiminnan sääntöjä: mitä pihalla voi tehdä ja mitä ei saa tehdä. Säännöt piirrettiin, jotta kaikki ymmärtäisivät ne. Päiväkodeissa esimerkiksi päätettiin yhdessä lasten kanssa, mitä uusia leluja tilataan. Työntekijät sanoittivat demokratiaan liittyviä asioita lapsille entistä tietoisemmin. Lisäksi pidettiin päiväkotiparlamentteja.
 
Demokratiapilotti aloitettiin henkilökunnan yhteisellä työskentelyllä, jossa pohdittiin, mitä osallistavia keinoja ja vuorovaikutuksellisia menetelmiä varhaiskasvatuksessa jo käytetään. Lapsille tehtiin pilottivuoden aikana kaksi haastattelua (tammikuussa ja toukokuussa). Haastattelujen tarkoituksena oli seurata kehittymistä osallisuuden ja demokratiakasvatuksen näkökulmasta. Haastatteluista kävi ilmi, että toisella haastattelukerralla lapset ovat oppineet jo paljon vaikuttamisesta ja demokratiasta. Pilotin lopuksi pidettiin lopputilaisuus, jossa työntekijöitä haastateltiin ja jaettiin kokemuksia kaikille varhaiskasvatusyksiköille. He kertoivat, että lasten ymmärrys osallisuudesta olivat pilotin ansiosta muuttuneet monipuolisemmiksi.

Katja Mettinen tapasi osana LAPE-kehittämistä erityistarpeisten ja vammaisten lasten pienluokan kuullaksemme lapsia heidän palvelukokemuksistaan. 

Aluksi tutustuimme toisiimme leikillisin keinoin muutaman tutustumisleikin avulla. Sitten kävimme tapaamisen ohjelman läpi, olin tehnyt siitä etukäteen myös kuvitetun ohjelmarungon, mikä tuki lasten mahdollisuutta valmistautua kuulemiseen. Etukäteen kerrottu ohjelma luo tarvittavat puitteet ja struktuurin lapsille, vaikka siitä jouduttaisiinkin poikkeamaan. Juttelimme lasten kanssa siitä, miksi haluamme kuulla lasten mielipiteitä, miksi lasten tieto on arvokasta sekä mihin aiomme sitä käyttää: Osallisuutta ja lasten oikeutta sanoa mielipiteensä ja tulla kuulluksi lähestyttiin ensin oikeudellisesta näkökulmasta tutustumalla Lasten oikeuksien sopimukseen sekä joissakin ryhmissä myös vammaisten ihmisoikeussopimukseen, josta katsoimme myös videon.

Lapsinäkökulmaisten eli tässä tapauksessa selkeiden sekä lyhyiden esitteiden löytäminen oli hankalaa, siksi kokosimme keskeiset asiat kartongille.  Asiat herättivät lapsissa keskustelua ja kysymyksiä, joihin mietimme yhdessä vastauksia. ”Maistelimme” outoja termejä yhdessä lasten kanssa. Lapsen oikeuksien sopimuksesta puhuimme esimerkiksi ”joukkona sääntöjä, joista aikuiset ovat sopineet siitä, miten lapsilla olisi mahdollisimman hyvä olla”. Palvelukokemusten kuulemisesta puhuimme niin, että pyrimme siihen, että ”me lasten kanssa työskentelevät kuten vaikkapa minä tai teidän ohjaaja ”Maija” osaamme paremmin kuunnella teitä lapsia ja huomioida teidän mielipiteet”.

Keskustelimme myös siitä, että jokainen lapsi voi osallistua tehtäviin (=kuulemiseen) haluamallaan tavalla tai voi kieltäytyä osallistumasta.

Lapsi voi puhua kokemuksista joko omalta pohjalta tai yleisellä tasolla tai voi olla vain kuuntelijana. Kerroimme, että aikuiset ovat auttamassa ja kuuntelemassa heitä, mutta he saavat itse miettiä, mitä haluavat sanoa. Teemoihin tai kysymyksiin ei ole yhtä oikeaa vastausta. Jokaisen lapsen ja nuoren näkökulma ja mielipide on yhtä arvokas. 

Itse kuulemista toteutimme seuraavasti: Valokuvasin ja tulostin kyseisen kunnan verkkosivuilta kuvia eri palveluista: uimahallin, kirjaston, terveysaseman, iltapäivähoidon, päiväkodin, koulun jne. Liimasin valokuvat yksittäin paperille, jotka levitin isoon luokkatilaan. Laitoin esille myös kyniä ja hymynaamatarroja. Kerroin, että he voivat käydä piirtämässä, kirjoittamassa tai liimaamassa erilaisia hymynaamatarroja kuviin tai kertoa minulle ajatuksiaan. Olin tulostanut sanallisen ohjeeni tueksi kuvia myös Papunetin kuvatyökalulla.

Lopuksi kysyin lapsilta palautetta siitä, millaista oli ollut olla mukana. Kiitin heitä osallistumisesta ja kertasin, mihin heidän tietonsa menee. 

Myöhemmin lähetin lapsille kirjeen, jossa kerroin, mitä kaikkea heidän tiedollaan oli tehty ja millaisia muutoksia sillä oli saatu aikaan. Osa muutoksista eteni nopeasti ja osa liittyi pidemmän ajan suunnitelmiin kunnassa. Lasten antamaa palautetta ja heidän ehdotuksiaan esimerkiksi kouluympäristöön liittyen huomioitiin nopeasti ja otettiin käyttöön esimerkiksi tapa, että lapset päättävät ja suunnittelevat luokan päivän kerran vuodessa. Myös pihaa muokattiin lasten ehdotusten mukaan.