Suomen jokaisessa kunnassa elää lapsia ja nuoria, jotka kokevat joutuneensa perusteettomasti muita huonompaan asemaan. Heidän kokemuksensa on tosi. Heidän tilanteensa on tosi. Kunnalla on lakisääteinen velvollisuus toimia.
Näillä lapsilla ja nuorilla voi olla vamma, sairaus tai muu toimintarajoite. He voivat olla ulkomailla syntyneitä. He voivat asua sijaisperheessä, perhekodissa tai laitoksessa. Näistä lapsista ja nuorista 40 prosenttia on kokenut syrjivää kohtelua. Sekä koulussa että vapaa-aikana heidän
Lapsi voi olla köyhästä perheestä. Hänellä voi olla sateenkaariperhe tai hän itse kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Hän voi kuulua etniseen vähemmistöön tai hänen kielitaitonsa ei riitä vuorovaikutukseen perheen ulkopuolella. Hänen kokemuksensa muita huonommasta asemasta voi liittyä myös uskontoon, vakaumukseen tai omiin tai läheisten mielipiteisiin.
Näin on, mutta näin ei kuulu olla. Näin ei saa olla. Lapsi on aina ensisijaisesti lapsi, yksilö ja oma itsensä – ei minkään ryhmän, ominaisuuden tai elämäntilanteen edustaja.
Kunnan tehtävä on huolehtia, että lapset ja nuoret pääsevät samalle viivalle. Lapsen oikeus syrjimättömyyteen ja yhdenvertaisuuteen tarkoittaa sitä, että jokainen lapsi saa elää elämäänsä omana itsenään ja yhtä arvokkaana kuin kaikki muut.