Yhdenvertaisuus
Lasten ja nuorten asema on Suomessa monella tapaa hyvä. Siksi meistä jokaisen on tarkennettava katsettamme, jotta näemme Suomelle ominaiset ongelmat lasten ja nuorten yhdenvertaisuudessa.
Haavoittuvassa asemassa elää suuri määrä lapsia
Lapsiperheköyhyys. Jokaisella lapsella on oikeus riittävään elintasoon. Kuitenkin edelleen monen lapsen elämää leimaa köyhyys. Vanhempi voi olla työtön tai työkyvytön. Työssä käyvien perheissä köyhyysriskiä lisäävät pienituloisuus, pätkätyöt, epävarma työmarkkina-asema ja yksinhuoltajuus.
Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten hyvinvointi. Tutkimusten mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset kokevat väkivaltaa ja kiusaamista useammin kuin vanhempiensa tai vanhemman kanssa asuvat. Lastensuojelun resurssipula uhkaa lasten hyvinvointia ja työntekijöiden mahdollisuuksia edistää lapsen etua. Resurssit ovat oikeusturvakysymys: lapsen oikeusturva vaarantuu, jos esimerkiksi hänen asioitaan ei ehditä käsitellä kohtuullisessa ajassa.
Kehitysvammaiset lapset eivät edelleenkään ole yhdenvertaisessa asemassa muihin lapsiin nähden. Vammaisten lasten ja nuorten laitosasumista ei ole onnistuttu vähentämään samaa tahtia kuin aikuisten. Kotona asumisen tuki, henkilökohtainen apu ja kuljetuspalvelut ovat tarpeeseen nähden riittämättömiä, mikä johtaa usein valituskierteisiin.
Turvapaikanhakijalapset ja paperittomat lapset. Elämäntilanne on lapselle jo itsessään stressaava, ja vanhempien kuormittuneisuus kuormittaa lapsia lisää. Lapsiystävällisessä kunnassa nämäkin lapset kohdataan ja heitä palvellaan ensisijaisesti lapsina. Raskaan elämäntilanteen takia he voivat tarvita erityistä tukea.
Erityisen haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja nuoria ovat edelleen esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat, toimintarajoitteiset, etniset vähemmistöt ja vieraita kieliä puhuvat sekä ulkomailla syntyneet.
Kunnassanne alettiin tarjota maksutonta lastenkulttuuria kaikille joka lauantai. Idea oli tehdä kulttuurista saavutettavaa myös niille perheille, joiden elämään kulttuuri ja taide eivät kuuluneet. Muutaman kuukauden kuluttua kävijätutkimus osoitti, että tapahtumissa kävivät samat perheet, jotka harrastivat myös maksullisia kulttuuritapahtumia.
Helpointa olisi vain tyytyä tilanteeseen ja ajatella, että ”kaikille tarjottiin mahdollisuutta, mutta eihän ketään voi kotoa hakea, jos nukketeatteri ei kiinnosta”. Tämä ajatus ei kuitenkaan auta niitä lapsia, joita kulttuuripalvelu ei hyvästä yrityksestä huolimatta edelleenkään ole tavoittanut.
Pohtikaa, mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä. Arvioikaa, tavoittiko kutsunne ne ihmiset, joita erityisesti toivoitte paikalle. Mitä kanavia pitkin kutsua jaettiin? Oliko kutsu vain suomeksi? Oliko mainoksen kuvissa vain valkoihoisia lapsia? Oliko tilojen esteettömyys mainittu? Kerroitteko tilaisuuksien tarjonnasta ymmärrettävästi? Ymmärsivätkö kaikki kutsutut, mitä tilaisuudessa tehtiin tai tapahtui?
Miten selvittäisimme, miksi ihmiset eivät tulleet?
Miettimällä, oliko tilaisuuden sisältö tälle kohderyhmälle mieluisa?
Tarkistamalla, oliko kutsu suunnattu oikein?
Selvittämällä, oliko viestimme ymmärrettävä?
Kysymällä heiltä itseltään?