Image

Toinen Lapsiystävällinen kunta -työn seurantatapaaminen järjestetään, kun kunnan ensimmäisestä seurantatapaamisesta on kulunut noin vuosi. Tapaamisen tavoitteena on tarkastella erityisesti kunnan toimintasuunnitelman toimenpiteiden etenemistä. Tapaamisessa tarkastellaan myös, tukeeko kunnan koordinaatiorakenne kehittämistyötä.  

Tapaamisen jälkeen UNICEF kirjaa tärkeimmät kunnan työtä koskevat kehittämisehdotukset seurantalomakkeeseen, jonka se toimittaa kunnalle. Kunnan koordinaatioryhmä keskustelee UNICEFin kehittämisehdotuksista ja huomioi ne jatkotyössään. 

Jos olet Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmän jäsen, näet kuntasi seurantalomakkeen kunnan omilta, kirjautumisen takana olevilta sivuilta.

Milloin toinen seurantatapaaminen pidetään? 

Kunta varaa ajan toiseen seurantatapaamiseen, kun edellisestä seurantatapaamisesta on kulunut noin vuosi ja toimintasuunnitelmaa on toteutettu noin vuoden ajan.  Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori varaa ajan tapaamiselle ottamalla yhteyttä UNICEFin asiantuntijaan viimeistään kuukautta ennen kunnan toivomaa ajankohtaa (tarkemmat ohjeet alla).

Ketkä osallistuvat ja miten valmistaudutaan? 

Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori kutsuu kunnasta mukaan koko koordinaatioryhmän. UNICEFin asiantuntija (yksi tai useampia) osallistuu tapaamiseen etäyhteydellä. Kunnan edustajat toimivat harkintansa mukaan: voitte kokoontua sopivaan tilaan kunnassa tai osallistua verkossa.

VARAUSOHJEET KORDINAATTORILLE

Näin varaat ajan toiselle seurantatapaamiselle

  • Tee varaus tapaamiselle viimeistään kuukautta ennen toivomaanne ajankohtaa.
  • Tarkista UNICEFin asiantuntijan kanssa tarjolla olevat ajat ja sopikaa yhdessä sopiva. Ilmoita UNICEFille tapaamisen arvioitu osallistujamäärä. Ilmoita myös osallistuuko nuorisovaltuuston edustaja tapaamiseen.  Voit ilmoittaa myös muita tapaamiseen liittyviä seikkoja.

  • Varmista, että ajankohta sopii kuntanne koko koordinaatioryhmälle.

  • Lähetä tieto ajankohdasta ja UNICEFilta saamasi kalenterimerkintä linkkeineen koordinaatioryhmälle.

  • Mikäli tapaaminen järjestetään kunnassa kasvokkain, muista varata sopiva tila saman tien.
VALMISTAUMISOHJEET

Toiseen seurantatapaamiseen valmistautuminen

  • Seuratkaa kuntanne koordinaatioryhmässä säännöllisesti ja mallin ohjeiden mukaisesti toimintasuunnitelman tavoitteiden etenemistä.
  • Varmistakaa ennen seurantatapaamista, että kuntanne toimintasuunnitelma ja tieto toimenpiteiden etenemisestä on tallennettu digipalveluun viimeistään kaksi viikkoa ennen tapaamista.