Image

Tässä osiossa kerrotaan, mitä UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen saaminen edellyttää kunnalta. Lisäksi osiossa kerrotaan tunnustuksen myöntämisestä ja julkistamisesta. 

Kunta ja UNICEF seuraavat säännöllisesti Lapsiystävällinen kunta -työn etenemistä sekä seurantatapaamisissa että digipalvelussa (kunnan omat sivut kirjautumisen takana). Kun kunta on toteuttanut Lapsiystävällinen kunta -työtä kahden tai neljän vuoden ajan, UNICEF järjestää arviointitapaamisen.

Arviointitapaamisessa kunta ja UNICEF arvioivat kunnan Lapsiystävällinen kunta -työn etenemistä ja tuloksia yhdessä. Mikäli työ on edennyt tunnustuksen kriteerien mukaisesti, UNICEF myöntää kunnalle Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Se on voimassa kunnan kehittämistyön vaiheesta riippuen joko kaksi tai neljä vuotta myöntämisen jälkeen.

UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen myöntämisen neljä kriteeriä


1. KRITEERI

Kunta on toteuttanut kehittämistyössään Lapsiystävällinen kunta -mallin pääperiaatteita, jotka ovat: 

  • Kunta keskittyy kehittämistyössä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin lapsiin ja kunnan suurimpiin lapsenoikeusongelmiin. Kunta on valinnut toimintasuunnitelmansa tavoitteeksi nykytilan kartoituksessa tasolla 1–2 olleita indikaattoreita. Tasolla 1–2 olevat indikaattorit osoittavat, missä suurimmat lapsen oikeuksiin liittyvät ongelmat ja puutteet kunnassa ovat.
  • Kunnan kehittämistyössä toteutuu lasten osallisuus. Yksi kunnan toimintasuunnitelman tavoitteista tulee suoraan kunnan lapsilta ja nuorilta. Kunta on varmistanut kaikin tavoin, että lasten osallisuus toteutuu Lapsiystävällinen kunta -työn tavoitteissa ja toimenpiteissä ja niiden arvioinnissa. 
  • Kehittämistyön tavoitteet ja toimenpiteet ohjaavat koko kuntaa. Kunta on varmistanut, että Lapsiystävällinen kunta -työn toimenpiteet koskevat tavoitteesta riippuen mahdollisimman laajasti koko kuntaa. Sen varmistamiseksi, että kehittämistyö ulottuu laajasti kunnan eri toimialoille, työtä koordinoi riittävästi resursoitu Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori ja -koordinaatioryhmä. 
  • Kunta tavoittelee kehittämistyöllään pitkäkestoisia muutoksia. Kunta on varmistanut, että Lapsiystävällinen kunta -työn toimenpiteillä saadaan aikaan pysyviä muutoksia kunnan lasten elämässä.
  • Kunta viestii kehittämistyöstään aktiivisesti. Kunta viestii avoimesti ja aktiivisesti Lapsiystävällinen kunta -työnsä tavoitteista, toimenpiteistä ja tuloksista niin kunnan organisaation sisällä kuin kuntalaisille, mukaan lukien lapsille.

2. KRITEERI

Kunnan kehittämistyö on edennyt mallin työvaiheiden ja niiden ohjeistusten mukaisesti.

Kunta on edennyt Lapsiystävällinen kunta -työssään mallin työvaiheiden ja niiden ohjeistusten mukaisesti. Katso Mallin työvaiheet.


3. KRITEERI

Kunta on saanut valmiiksi valtaosan Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelmassaan asettamistaan toimenpiteistä ja valituissa tavoitteissa on tapahtunut positiivista kehitystä ja/tai tasonousua.

  • Kunta on toteuttanut nykytilan kartoituksen tulosten perusteella laadittua toimintasuunnitelmaa.
  • Kunta on seurannut toimintasuunnitelman toteutumista säännöllisesti ja valitsemiensa mittareiden avulla.
  • Ennen UNICEFin arviointitapaamista kaksi/nelivuotissyklin päätteeksi kunta on kerännyt tietoa toimenpiteiden vaikutuksista.

Tunnustuksen myöntämistä arvioidessaan UNICEF ottaa huomioon toimenpiteiden toteutumisen lisäksi prosessi-indikaattoreiden tasokuvausten vaatimukset, mahdolliset tulosindikaattoreiden muutokset, kunnan oman seurannan ja arvioinnin määrälliset ja     laadulliset tulokset sekä lasten arvioinnin.

4. KRITEERI

Kunta sitoutuu jatkamaan Lapsiystävällinen kunta -työtä tunnustuksen myöntämisen jälkeen mallin pääperiaatteiden ja työvaiheiden mukaisesti. 

Miten Lapsiystävällinen kunta -tunnustus julkistetaan? 

Tunnustuksen myöntämisen jälkeen kunta ja UNICEF sopivat yhdessä tunnustuksen julkistamisesta ja siihen liittyvästä viestinnästä.  Tunnustuksen yhteydessä kunta saa käyttöönsä UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -logon. Kunta saa myös  UNICEFin ohjeet logon käyttöön.  

Mitä jos kunta ei saa Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta? 

Mikäli arviointitapaamisessa todetaan, että tunnustuksen myöntämisen kriteerit eivät ole toteutuneet, UNICEF ei myönnä kunnalle Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta. Tässä tapauksessa UNICEF ja kunta neuvottelevat tilanteesta ja mahdollisesta työn jatkosta yhdessä. On mahdollista, että kunta voi saada tunnustuksen UNICEFin myöntämän lisäajan jälkeen kriteerien täytyttyä. Tunnustuksen myöntämättä jättäminen ei poista UNICEFin kunnalle mahdollisesti aiemmin myöntämiä tunnustuksia, jotka ovat voimassa niille määritellyn ajan.